TRE matkani
Olen nyt valmistunut TRE ohajaajaksi. Olen niiiin ylpeä ja iloinen.
TRE ohjaajkoulutus koostuu 6 kokonaisesta koulutuspäivästä + 8 harjoituspäivästä. Koulutuspäivissä on enemmän teoriaa kun taas harjoituspäivissä enemmän tärinää ja ohjausta. Tämän lisäksi oma tärinäharjoitus on keskeisessä osassa, ja 40 omasta harjoituskerrasta pitää kirjoittaa harjoituspäiväkirja ja tästä sitten yhteenveto. Tämän lisäksi koulutukseen kuuluu kirjallisuutta sekä kirjallisuustehtäviä. Lisätietoja tästä.
Tässä jaan pitkää otteta oman harjoituspäiväkirjani yhteenvedosta:
Nyt ja vuosi sitten
Tänään oli ihan tavallinen arkinen aamu. Heräsin väsyneenä, keho vähän ylivireydesssä. Menin olohuoneeseen joogamatolle ja annoin liikkeiden tulla. Jalat olivat tukevasti lattiassa. Tein venytyksiä ylöspäin, eteenpäin taivutuksia, selkärullauksia. Seisoin paikoillani ja annoin kädet liikkua sivuille ja ylös. Avaavaa ja venyttävää liikettä. Nämä liikkeet soljahtivat toisiinsa. Hetken päästä tärisin seisten. Jalat, kädet, selkä sekä pää liikkuivat. Liike oli välillä hitaampaa ja välillä nopeampaa. Tunsin kuinka kehoni avautui ja kuinka kehoon tuli lämpöä. Hengitin rennosti ja annoin kehon viedä. Keho vei eri suuntiin, eri intensiteetteihin ja eri liikeratoihin. Kun liike loppui, tai kun lopetin liikkeen, leijailin ja liikuin mukana kuin lehti tuulessa hetken. Kevyessä kehossa. Sen jälkeen menin lattialle makaamaan. Tunsin kihelmöinnit kehossani ja annoin jokaisen osan rentoutua. Annoin lattian kannatella kehoani ja kehotin kehoa rentoutumaan ja päästämään irti.
Tässä minä siis olen tärinäharjoituksissani tällä hetkellä. Ne ovat luonnollinen osa päivittäisiä rutiinejani. Kun huomaan kehoni ylivireyden, tärinä on yksi keinoistani rentouttaa kehoa. Käytän sitä tosi paljon ja tosi monipuolisesti. En päätä tekeväni TRE:tä tai tärinää, vaan tunnustelen miltä kehossa tuntuu ja mitä juuri siihen olisi parasta. Voi olla, että se on lepoa lattialla. Tämä lepo voi sitten muuntautua tärinäksi. Voi olla, että se on tanssia, joka muuttuu tärinäksi. Tai sitten se voi olla juuri tärinää ja stressin purkua tärisemällä. Tärinä ei ole minulle suoritus tai jotain mitä on ”pakko tehdä”, vaan se on luonnollinen osa arkeani.
Vuosi sitten en olisi millään pystynyt kuvittelemaan miten vapautunut kehoni voisi olla tai kuinka ”kummallisia” asioita tekisin 😊 Ensikosketukseni tärinään on siis ollut melkein tasan vuosi sitten. Silloin, en kyllä edes tiennyt, että kyseessä oli tärinää.
Ensikosketukseni tärinään tuli joogan kautta. Kaveri ohjasi minulle rauhallista, pitkää ja venyttävää joogaa, ja yhdessä vaiheessa hän totesi, että seuraava asia voi olla henkisesti raskasta, mutta ”ei mitään hätää”. Hän pyysi minua laittamaan jalat salmiakkiasentoon ja nostamaan peppua ja pitämään se ylähäällä. Siinä asennossa hän pyysi liikuttamaan polvia sisäänpäin ja silloin rupesin tärisemään. Liike oli tosi voimakas. Niin ole myös tunne. Rupesin itkemään samalla kun tärisin. En ymmärtänyt mitään. Kokemus oli tosi mullistava.
Tämän jälkeen rupesin googlaamaan ja löysin sanat TRE. Joogaohjaajakaverini oli sanonut, että en saa täristä itsekseni ja otin kehotuksen tosissani. Siksi menin tammikuussa 2021 aloituskurssille. Vaikka olin tärissyt sen yhden kerran mietin aloituskurssilla, miten se toimisi, ja saisinko tärinää aikaiseksi. Mutta kehoni on tehty tärisemään ja tärinä tuli voimakkaasti esiin. Minulta tuli sekä kyyneleitä, että pysäyttämätöntä naurua aloituskurssilla 😊 Kehoni oli valmis vapauttamaan kauan säilöttyjä tunteita, stressiä ja traumaa.
Aloituskurssin jälkeen kehoni rupesi tärisemään eri jumppa- ja joogaliikkeiden yhteydessä, joskus myös ihan itsestään sängyssä. Tunne oli voimakas mutta osasin säädellä sitä ja tunsin kuinka kehoni keveni, samalla kun sain enemmän liikkuvuutta kehooni. Minulla on ollut tosi mahtavia ja mullistavia kokemuksia tärinän aikana.
Tunteet kehossa
Minulle TRE:n harjoittaminen on ensisijaisesti ollut matka tunteisiini. Olen tärinän kautta oppinut huomaamaan ja tunnistamaan kehon eri tuntemuksia ja reaktioita sekä tarkkailemaan niitä. Olen nähnyt kuinka ne tulevat, liikkuvat, siirtyvät ja muuntautuvat kehossani. Niille ei tarvitse tehdä mitään, niitä ei tarvitse välttää tai paeta. Niiden kanssa voi olla. Ja ne muuntautuvat ja siirtyvät.
Siksi myös väitän, että tunteet ovat kehossa, ja kun menee kehoon, pääsee oikeasti tunteisiin. Ennen tämän ”matkan” alkua olin varma, että tiesin paljon tunteista. Olin lukenut niistä ja osasin hyvin sanoittaa tunteita ja tehdä ja toimia niin kuin kirjoissa sanottiin. Mutta nyt tiedän, että en oikeasti tiennyt mitään! Tämä koska minulla ei ollut kosketusta, sellaista kunnollista kosketusta omiin tunteisiini. Järkeilin tunteita ja perustelin ja selitin, mutta en oikeasti tuntenut niitä. Oli tosi paljon tunteita, jotka välttelin kaikin tavoin tai joita painoin alas.
Tärinän avulla olen käynyt läpi tunteiden vuoristorataa. Alussa tunsin paljon, paljon surua, ja olen itkenyt tosi paljon. Ei se helppoa ole ollut, se on ollut tosi kivuliasta, mutta liikkeen (eli tärinän) kanssa se on tuntunut paremmalta, kuin miltä se on tuntunut ilman liikettä. Luulen, että yksi syy ”kipuun” on ollut se, että pelkäsin sitä tunnetta ja siksi myös vastustin sitä, ajattelin salaa, että "ei nyt taas". Mutta minulla on kuitenkin ollut vahvaa luottoa ”prosessiin” ja kehon omaan viisauteen ja harjoitusten kautta olen päässyt sellaiseen tilaan, että olen nykyään sinut surun ja itkun kanssa ja annan sen tulla, kun tulee se tunne. Silloin se ei jää kehoon. Yksi tärkeä asia oli ymmärtää, että minun ei tarvitse ymmärtää. Minun ei tarvitse selittää sitä surua. Ei tarvitse järkeillä sitä. Antaa sen vain tulla niin kuin se tulee. Nyt on toivon mukaan vanhat surut suurimmaksi osaksi itketty pois ja nyt voi sitten itkeä uusia itkuja😊
Olen myös kokenut häpeää, erityisesti alussa, kun toiset ohjailivat ja katselivat. Tuli tunne, että en voi "näyttää" itseäni. Mutta onnistuin rauhoittamaan sitä osaa itsestäni ja pääsin jatkamaan. Ei minussa ole mitään vikaa ja tärinäni on juuri oikein sellaisena kuin se on! Ja niin minäkin. Tällaista vastustusta on välillä muulloinkin tullut harjoitusten aikana, ja on ollut tosi kehittävää huomata sitä ja kuitenkin lempeästi jatkaa omaa tekemistä.
Harjoitusten aikana olen myös tuntenut tosi voimakkaita ja tummia tunteita. Viha/aggressio on myös noussut, ja se on se tunne, jota edelleen työstän. En oikein osaa suhtautua siihen ja kun huomaan vihan, minulle tulee helposti pelko ja sulkeudun. Se tunne ei pääse vielä kulkemaan lävitseni samalla tavalla kuin esimerkiksi suru. Se voi johtua siitä, että aggressio on ulospäinsuuntautuneempi tunne, sellainen "stop, tämä ei ole ok", ja siinä on isompi riski tulla hylätyksi, ja se voi olla yksi syy omaan pelkoon. Tässäkin ajattelen, että tämä on matka ja tämä on asia, joka kehittyy koko ajan.
Tärinän avulla olen myös tuntenut suurta iloa, rentoutta, innostusta ja leikkisyyttä ja se on ollut ihan parasta. Oma kehoni voi tuottaa minulle niin paljon hyvää ja nautinnollista. Mitäköhän sen lisäksi oikeasti tarvitsisi? Ei mitään. Meillä itsellämme on avaimet hyvään oloon. Se löytyy kehostamme.
Kun olen oppinut tunnistamaan tuntemuksia kehossani, olen myös paremmin oppinut tunnistamaan ”triggereitä”. Eli asioita, jotka vievät suoraan ”hälytystilaan”. Ja kun reaktion huomaa kehossa, silloin sitä voi säädellä, eikä tarvitse mennä selviytymismoodin ääripäähän. Ja tämähän toimii vasta kun on se tietoisuus omasta kehostaan ja sen tuntemuksista. Ja sehän on juuri se mistä Peter Levine* kirjoittaa. Kehotuntuma. Ja itsesäätely. Seuraavaksi omakohtainen esimerkki siitä.
Poriseva maha
Kirjoittelin kaverin kanssa, hän ehdotti yhden asian kysymysmuodossa. Huomasin reaktion kehossani ja vastasin " huomaan, kuinka tuo kysymys aiheuttaa turvattomuutta minussa, mahani rupea porisemaan, reidet jännittyvät, hengitys muuttuu pinnalliseksi" jatkoin vielä, että ehdotus "triggeröi koko mun kehoa ja ajattelu rupea häiriintymään". Ja asia oli juuri näin.
Hienoa tässä oli se, että minä huomasin sen heti. Tunnen kehoani ja huomaan nämä vaihtelut. Se tekee sen, että en suoraan mene "paniikkitilaan", vaan minulla on mahdollisuus rauhoittaa itseäni. Ja tämä on mielestäni juuri kehotuntumaa/kehotietoisuutta.
Näet, että TRE:n, sekä myös muiden terapioiden ja itsehoitomenetelmien ja -kirjojen kaava on seuraava:
Tiedosta/Tunnista/Huomaa. TRE:ssä opitaan huomaamaan asioita omassa kehossa. Ja koska tunteet ovat kehollisia, tässä oppii samalla huomaamaan tunteita uudella tavalla. Kun huomaa asioita kehossaan, siihen saa myös erillisyyden tunteen, ja silloin ei tarvitse ”mennä mukaan” tunteeseen. Silloin ei itse ole tunne, vaan tuntee tunteen. Ja kun sen tuntee, eikä sitä ole, silloin on helpompi hyväksyä sitä.
Hyväksy. Näe kuinka tunne, liike, tuntemus tulee, kuinka se liikkuu ja kuinka se muuttaa muotoaan. Vastustamalla tai pakenemalla ei pääse eteenpäin ja siksi hyväksyminen on avain. Tulisi hyväksyä mitä ikinä onkaan. Kaikki se mitä tapahtuu ja tulee kehoistamme, on luonnollista.
Kohti hyvää oloa ja turvaa. Tämä tapahtuu esim. itsesäätelyn kautta. Kun huomaan ylivireyteni, voin rauhoittaa itseäni. Tässä voi myös käyttää mielikuvia, rentoutustekniikoita jne. Turvan tunne tulee omasta kehosta ja kontaktista omaan kehoon. Kun on kontaktissa ja turvassa itsessään, silloin on tasapainossa ja hyvinvoiva, ja voi olla myös todellisessa kontaktissa toisiin.
Oma muistilista tärinään
Kävin läpi muistiinpanoni harjoituspäiväkirjastani ja tässä on se mitä haluan muistaa niistä.
Jokainen tärinäkerta on omanlaisensa. Sitä ei voi päättää etukäteen. Avain on pysyä uteliaana ja tutkia mitä tulee. Itse pyrin huomaamaan oman hengitykseni ja, siitä että otsa ja leuka olisivat rentoina. Kun hengitys ja kasvot ovat rentoina kehoni ei vastusta sitä mitä tulee.
Tärinän tai liikkeen aikana huomaan mitä tulee. Minulle tulee usein mielikuvia, erityisesti luonnosta, esim. myrskyä, vettä, puita, lehtiä. Yksi maininta harjoituspäiväkirjassani on, jossa selitän, että ”vasen pakarini on tuntunut noidan tummalta ja sitkeältä keitolta”.
Lopuksi on hyvä antaa kehon rentoutua ja tuntea esim. lattian tuen kehon alla. Voi käydä läpi koko kehon ja antaa eri kehonosion rentoutua.
Tämä kaikki on tosi hyvää harjoitusta ihan arkisten tilanteiden varalle. Kun oppii tunnistamaan milloin pidättelee hengitystä, tai milloin jännittää kasvoja ja kun oppii huomaamaan mitä tapahtuu kehossa, silloin voi auttaa itseään ja voi rentouttaa kehoa tai auttaa samaan lisää vireyttä.
Kun asioita huomaa, ja hyväksyy, niitä voi muuttaa.
*Kirjasuositus: Kun tiikeri herää, Peter A. Levine ja Ann Frdrick
Comments