top of page
Writer's pictureMichaela Ståhlberg

Sisäinen viisaus vs kirjaviisaus

Minä olen elänyt suurin osa elämästäni siinä uskossa, että muut tietävät ja osaavat paremmin kuin minä. Että vastaukset kaikkiin elämän suuriin kysymyksiin löytyvät kirjoista. Jos on ollut joku ongelma, olen napannut kirjan, etsinyt vastauksen sieltä ja yrittänyt toimia sen mukaisesti.



Olin esimerkiksi voinut huonosti avioliitossani tosi pitkään, mutta ymmärsin, että ero on ainut vaihtoehto vasta sen jälkeen kun kuulin Marianne Stolbowin sanovan, että on ok erota jos pelkää omaa jaksamista parisuhteessa (tämä oli sen jälkeen, kun parisuhdeasioita oli hoidettu terapiassa 3-4 vuotta). Tämänkin havahtumisen jälkeen menin kirjastoon lainaamaan monta kirjaa siitä, milloin on ok erota 😊


Oma sisäinen viisauteni oli nukkumassa syvää unta, enkä mitenkään edes tiedostanut tätä. Vastauksen hakeminen ulkopuolelta oli minulle normi. Tietenkin muilla fiksuilla on vastaukset minun kysymyksiini, enhän minä itse voi tietää.


Voi miten väärässä olinkaan.


Häpekokemus taustalla?

Uskon, että tällainen ajatus, siis sellainen, että muut tietävät paremmin ja vastaukset löytyvät ulkopuolelta, esim. kirjoista on syntynyt tietynlaisesta häpeäkokemusta, siitä että kokee olevansa huonompi kuin muut ja on jotenkin vääränlainen. Ja että jos toimii oikein, kirjojen ja tutkimusten sekä asiantuntijoiden ohjeiden mukaan, silloin on hyväksytty kanssaihminen ja saa hyväksyntää.


Viisas keho

Mutta oikeasti kehomme osaa. Se osaa huolehtia meistä juuri oikealla tavalla. Se osaa ohjata juuri oikeaan suuntaan, kunhan me poistumme tieltä. Kun oikeasti kuuntelee kehoaan, se kertoo milloin syödä, milloin nukkua, milloin ja miten liikkua, mitä ja miten toimia jokaisessa hetkessä. Se ohjaa. Se haluaa, että voimme hyvin, ja siihen se pyrkii. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.


Esteitä tälle on tietenkin jonkin verran, muutenhan kaikki voisivat loistavasti. Näitä "esteitä" on kuvattu niin monella eri tavalla. On tunnelukkoja, kiintymyssuhdemalleja, traumoja, heikkoa mentalisaatiokykyä, egolähtöistä toimintaa etc. Oma ajatukseni on, että kaiken voi laittaa traumatermin alle, se on tosi laaja ja viittaa siihen, että ihmisen sietokyky on jossain tilanteessa/tilanteissa ylittynyt ja hän on joutunut turvautumaan eri selviytymiskeinoihin. Näistä keinoista tulee sitten normi / se tavallinen / tiedostamaton oletus / autopilootti, ja ihminen kadottaa yhteyden itseensä. Kun yhteys itseensä katoaa, ihminen toimii usein itseään vastaan. Hän puskee vaikka tarvitsee lepoa. Syö lisää vaikka keho on täynnä. Toimii itsekkäästi välittämättä muista. Hän hakee arvostusta, hyväksyntää ja rakkautta ulkopuolelta koska ei tunne sitä itseään kohtaan.


Miten takaisin sisäiseen viisauteen?

Kuuntelemalla. Ota aikaa, ja kysy itseltäsi mitä tarvitset? Mitä kehosi sinulle sanoo? Yritä tunnistaa se ääni, joka joko säälii tai tuomitsee ja kuuntele sen takaa. Siinä se viisaus on. Se sisäisin totuus. Se on aina siellä. Jos sinulla on valintatilanne tai epävarmuutta jostain, muodosta kysymys siitä. Itse kirjoitan tosi paljon, ja siinä kun kirjoitan itselleni kysymyksen vastaus tulee itsestään hetken päästä.


Jotta voi kuunnella paremmin pitää usein rauhoittua. Lopetta autopilotilla toimimisen. Vähentää ärsykkeiden (some, tv, uutiset, äänet) määrää. Metelissä ei kuule.


Erilaiset harjoitukset auttavat myös tähän. TRE menetelmä, eli tärinä on tässä tosi hyvä, koska siinä keho on ohjaksissa. Keho tärisee juuri niin kuin se sillä hetkellä näkee parhaaksi. Ja kun oppii kuuntelemaan ja tunnistamaan kehon viisautta tärinäharjoituksen avulla, sitä voi myöhemmin käyttää kaikkeen.


Lukeminen eri tavoilla

Kuten kuvasta näkyy, tykkään lukea. Nuo kaikki kirjat ovat tällä hetkellä jotenkin kesken tai lukulistallani. Erona nykyiseen lukemiseen on kuitenkin se, että en hae vastauksia kirjoista. Haen inspiraatiota, uusia näkökulmia ja tiedän, että jos jään jumiin johonkin tekstiosaan tai jokin herättää voimakasta tunnetta minussa, se on viesti minulle. On jotain mitä olen jättänyt huomiomatta, jotain mitä en ole halunnut kohdata. Lukeminen on enemmän uusien palapelipalojen löytämistä omaan palapeliini, kuin se että lukisin, jotta tietäisin miten parhaiten toimia.


Paras ja itselleen totuudenmukaisin vastaus löytyy aina sisältä. Luotetaan siihen!

0 comments

Recent Posts

See All

Comentarios


bottom of page