top of page
  • Writer's pictureMichaela Ståhlberg

Rakas tyttäreni

Voinko kirjoittaa tämän tekstin suomeksi? Katsotaan.

Ruotsi on kuitenkin äidinkieleni, ja kieli, jonka käytän tyttäreni kanssa.

Tyttäreni on nyt 8 (kuvassa hän on just täyttänyt vuoden). Hän, jonka koko raskausajan ajattelin olevan poika ja joka syntyessään antoi minulle elämäni yllätyksen. Hän olikin tyttö! (En siis halunnut tietää raskausaikana vauvan sukupuolta, mutta minulla oli vahva ajatus siitä, että minusta tulee 3 pojan äiti).

Lapsillani on kaksi kotia. On ollut jo 2,5 vuotta. Aluksi olivat 9 päivää minun luonani ja 5 päivää isällään (perjantai - keskiviikko). Noin vuosi sitten siirryttiin 8 - 6 päivään (torstai - keskiviikko isällään). Ja pari viikkoa sitten tasaiseen viikko - viikko systeemiin maanataista maanantaihin. Tämä tarkoittaa myös sen, että nyt kun lapset ovat isällään, heitä on siellä 7 henkilön perhe, koska isän avopuolison kaksi lasta ovat siellä samanaikaisesti.

Ja tämä on ollut iso muutos, joka on herättänyt kysymyksiä ja pohdintaa. Miksi minä ja isä erosimme? Miksi emme voisi asua vielä yhdessä? Sana ja käsite, joka kuuluu tasaisesti molemmissa kodeissa on "pappa-längtan" ja "mamma-längtan", illalla usein yhdistettynä itkuun. Ja koska on noloa itkeä kavereiden edessä, on myös parempi, ettei äiti (eli minä) tule koulun joulujuhliin koska silloin on isäpäivä ja äidin näkeminen voi herättää niin kovaa ikävää, että tulee se nolo ja kivulias ikäväitku.


Sinulle. Tai minulle.

Ja siksi rakas tyttäreni, haluan yrittää selittää sen sinulle. En välttämättä onnistu, mutta yritän. (Ja kun luin tämän uudestaan ymmärsin, että enhän minä selitä sitä sinulle, selitän sitä itselleni. Koska minäkin kärsin kun sinä kärsit ja minähän olen aiheuttanut sen kärsimyksen.)

Sinä synnyit kesällä 2014. Täydellinen pikkuinen. Olit kolmas lapseni, olin rennompi äitiydessäni, imetys sujui hyvin ja en stressannut kauheasti. Meillä oli erityinen side. Olimme hyvin synkassa.

Aloitin maisteriopinnot syksyllä 2014 ja sinä olit alkuun mukana luennoilla Hankenilla. Isäsi teki tällöin kolmivuorotyötä. Keväällä 2016 valmistuin maisteriksi, eli ihan suunnitellussa aikataulussa vaikka sinä olit kotihoidossa koko ajan. Gradun olin kirjoittanut 3-4 kuukaudessa ja se aika on hämärän peitossa. Suoritin. Ja suoritin vähän lisää. Puskin ja sulkeuduin. Kun sain homman tehtyä ei tuntunut miltään. Oli tyhjää. Parisuhde oli jo pidempi aika ollut huonossa kunnossa, ehkä jo ennen syntymääsi. Mutta kun keskittyy muuhun, ei tarvitse kohdata sitä.

Mutta sitten tuli se hetki. Koulu oli tehty. Se oli ohi. Mutta kaikki oli kuitenkin tyhjää.

Älysin, että en ikinä tahtoisi, että tyttäreni, sinä rakas tyttäreni olisi niin huonossa suhteessa. Muistan kun ajelin autoa ja kyyneleet valuivat ja ajattelin: "löytäisipä tuo mieheni jonkun uuden naisen ja jättäisi minut". En itse mitenkään olisin pystynyt lähtemään. Mutta se ajatus siitä, että en tahtoisi sinulle tällaista parisuhdetta sai minut toimimaan. Ehdotin terapiaa ja se oli miehelleni ok ja pian soitinkin seurakunnan perheasiain neuvottelukeskukseen. Saimme nopeasti ensimmäisen ajan ja kevät/kesällä 2016 aloitimme terapian.

Yrittäminen

Kävimme pariterapiassa 3 vuotta. Ainakin. Lopetimme sen keväällä 2019. Tällöin olin tehnyt päätöksen. Tällä mennään. Tässä pysyn. Tehdään tämä yhdessä. Olin 3 vuotta aina välillä seissyt junan vieressä ja miettinyt miten voin mennä takaisin, mutta aina jotenkin saanut raskaat askeleeni takaisin junaan. Tuntui joka kerta, että ei ole muuta vaihtoehtoa. En voinut viedä teiltä lapsiltanne isänne enkä myöskään kestänyt ajatusta siitä ikävästä mitä minulle tulee ilman teitä lapsia.

Vuonna 2019 meillä oli kuitenkin projekti. Tai minulla oli. Olimme alkuvuodesta varanneet lennot Thaimaahan jouluksi 2019, ja siihen piti säästää paljon rahaa. Keskityin siis siihen. Se piti minut junassa mukana. Hyvä hämäyskikka.

Keväällä 2020 korona pyyhki maailman ylle. Kaikki meni kiinni. Tunsin huolta. Pelkoa. Olin tuntenut pelkoa jo aiemmin, erityisesti lentäessä. Pelkäsin kuolemaa. Mutta tästä pelosta tuli voimavara, rupesin vähitellen huolehtimaan itsestäni, vahvistamaan itseäni.

Ja sitten tuli se kesäkuinen jalkapalloviikonloppu Lahdessa. Se hetki kun tieto tuli päälleni ja tiesin, että nyt yrittäminen on tullut päähänsä. Joskus yrittämistä tulee lopettaa, koska muuten siihen voi uppoutua. Ja minä olin jo tosi syvällä pinnan alla ilman happea.

Olet nyt 8. Puolet sinun elämästäsi (ainakin!) yritimme. Mutta me emme kunnioittaneet toisiamme, minä olin kauhea isällesi. Epäreilu ja vaativa. En nähnyt sitä, en ymmärtänyt sitä, syytin häntä. Ja näin se olisi jatkunut.

Haluan että sinä tiedät, että ymmärrän, että elämä kahdessa paikassa on raskasta. Se raastava ikävä, jonka tunnet aina kun olet toisen luona on sinulle tosi raskasta. Haluaisit tietenkin, että asuisimme yhdessä. Sinä et välttämättä muista miten riitelimme ja miten olimme kurjia toisillemme ja minkälainen ilmapiiri kotona oli. Olimme lapset ja minä vastaan isä. Isä oli aina väärässä ja vääränlainen. Tietenkin meillä oli paljon hyviä hetkiäkin, mutta meidän parisuhde kuihdutti meidät molemmat hiljalleen ja se ilmapiiri vaikutti meihin kaikkiin.

Tietenkin olisi ollut mahtavaa saada suunta käännettyä silloin, yhdessä. Mutta emme onnistuneet. Me yritimme. Ja rakas tyttäreni. Minä toivon sinulle suhdetta, jossa on rakkautta, jossa on intohimoa, leikkisyyttä ja kunnioitusta. Toivon sinulle sellaista suhdetta, jossa parisuhde on turvasatama, joka tukee ja kannattelee. Jossa molemmat osapuolet ovat samalla sivulla, eikä sodassa keskenään. Suhde, jossa on iloa.

En voi tietää sinun puolestasi mikä olisi ollut parempaa. Olisiko se ollut elämä "ehjässä" huonovointisessa perheessä tai sitten tämä "rikkinäinen" elämäsi kahdessa toivon mukaan paremmin vointisessa perheessä. Ei kukaan voi tietää. Mutta kun erosimme, minä tiesin. En tiennyt järjellä, en tiennyt logiikalla, tiesin jostain paljon syvemmästä, että tämä oli tehtävä.


Olen pahoillani.

1 comment

Recent Posts

See All

1 comentario


Pia Pörtfors
Pia Pörtfors
11 jul 2023

Så vackert och ärligt skrivet!

Me gusta
bottom of page